SUSANNA SAHAKANGAS
Sairaanhoitaja
”Haluan että asiakas kokee tulleensa kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään vastaanoton aikana – ongelmia ja huolia ei sivuuteta.”
– Suski
Susanna, eli Ihotalon arjessa Suski, on sairaanhoitaja, jolle työkokemusta on kertynyt niin ortopedian puolelta, aluesairaalan vuodeosastolta kuin eri yksityisten lääkäriasemien poliklinikoilta. Tämä onkin kasvattanut erityistä kiinnostusta muun muassa haavanhoitoon. Kokemusta löytyy päivystävien poliklinikoiden pyörittämisen lisäksi myös hallinnollisista töistä.
Suski on valmistunut sairaanhoitajaksi englanninkieliseltä linjalta, joten palvelu englanniksi sujuu erinomaisesti, ja vapaa-aikaa virkistää myös ruotsin opiskelu. Muuten vapaa-ajalla hänet löytää hevosten, dekkareiden tai perheen seurasta.