Kaikenlaiset ihottumat (ekseemat) ja ihosairaudet
Ihomuutokset ja luomet, niiden tarkistus sekä hoito
Ihotoimenpiteet leikaten, jäädyttäen tai hiilidioksidi-laserilla
Akne, Atooppinen iho, Psoriasis,
”Mikään iho-ongelma ei ole liian pieni, jos se vaikuttaa potilaan elämään” -Lauri
Lauri on ihotauteihin erikoistuva lääkäri, jolle on kertynyt kokemusta terveydenhuollon eri osa-alueilta. Hän on työskennellyt Tyksin ihoklinikalla ja vuodeosastolla, terveyskeskuksissa sekä sisätautien parissa. Hän on kartuttanut osaamista myös kirurgian puolella, mikä tuo syvyyttä hänen toimenpideosaamiseensa. Hän tekee myös väitöskirjatutkimusta ihon okasolusyöpään liittyen. Lauri on omistautunut tarjoamaan potilailleen aina yksilöllistä ja ajantasaista hoitoa.
Lauri tekee monipuolisesti ihotoimenpiteitä, kuten luomitarkastuksia ja luomenpoistoja, jäädytyshoitoja, laser-toimenpiteitä sekä kyretointeja. Hän hoitaa mielellään myös aknepotilaita ja on perehtynyt esimerkiksi aknen isotretinoiini-hoitoon. Hänen vastaanotoltaan löytää avun niin isompiin kuin pieniinkin ihon vaivoihin ja ongelmiin, kuten atooppisen ekseeman, psoriaasin, ruusufinnin, rasvaluomien ja muiden iho-ongelmien hoitoon.
Laurin vahvuus lääkärinä on yhdistelmä ammatillista osaamista ja empaattista kohtaamista. Hän käy hoitovaihtoehdot ymmärrettävästi läpi ja tekee potilaan kanssa yhteistyötä parhaan mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseksi. Osana erikoistuvan ihotautilääkärin työtään, hän myös seuraa aktiivisesti dermatologian alan kehitystä ja kansainvälistä tutkimusta tuoden viimeisimmät hoitosuositukset osaksi potilaidensa hoitoa.
Lauri kertoo tutkimuksestaan Turun yliopiston Elävää Tiedettä-blogissa.
YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO 30MIN
YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO 60MIN
RESEPTIN UUSINTA
SOITTOPYYNTÖ
B-LAUSUNTO
E-LAUSUNTO
VAPAAMUOTOISET LAUSUNNOT
Lääkärikäynteihin ja toimenpiteisiin lisätään kassalla palvelumaksu + kantamaksu.
Käyntiosoite:
Yliopistonkatu 15 G (sisäpiha)
20100 Turku
Tervetuloa ihotauteihin ja esteettisiin hoitoihin erikoistuneeseen lääkäriasema Ihotaloon Turun keskustaan. Palvelemme sinua ammattitaidolla kaikissa ihoosi liittyvissä asioissa.
Vastaanotot ajanvarauksesi mukaisesti.
ASIAKASPALVELU palvelee
Ma 9-19
Ti 9-17
Ke 9-17
To 9-19
Pe 9-17
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi me ja kumppanimme käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille ja kumppanimme mahdollisuuden käsitellä henkilötietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla, ja näyttää (ei-)personoituja mainoksia. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Napsauta alta hyväksyäksesi yllä olevat tai tehdäksesi tarkkoja valintoja. Valintasi koskevat vain tätä sivustoa. Voit muuttaa asetuksiasi milloin tahansa, mukaan lukien suostumuksesi peruuttaminen, käyttämällä evästekäytännön vaihtopainikkeita tai napsauttamalla näytön alareunassa olevaa suostumushallintapainiketta.