
VALOVAURIOIDEN HOITO PÄIVÄNVALO-PDT -REJUVENAATIOHOIDOLLA
Iholla on pitkä muisti. Auringon UV-säteily ja ilmansaasteet vaurioittavat vuosien kuluessa ihosoluja johtaen solumuutoksiin, ihon ohenemiseen, kirjavuuteen ja muihin valovaurioiden merkkeihin. Sitä enemmän mitä enemmän iho on altistunut suojaamattomana auringolle.
Päivänvalo-pdt-hoidossa (pdt on lyhenne sanoista fotodynaaminen terapia) ihoon ensin imeytetään mikroneulaamalla hoitovoidetta (5-ALA tai 5-MAL) ja tämän jälkeen iho altistetaan päivänvalolle. Voide hakeutuu ihossa vaurioituneisiin ja aineenvaihdunnaltaan poikkeaviin soluihin. Hoitovoide sitoo itseensä valon sisältämää energiaa, ja voide yhdessä valon kanssa saa aikaan ihossa reaktion, jonka seurauksena valovaurioituneet solut tuhoutuvat. Reaktion parantuessa vaurioituneet solut korvautuvat uusilla ja aiempaa terveemmillä soluilla.
Hoito kääntää ihosi kelloa taaksepäin eli paitsi pienentää riskiäsi saada hoitoalueelle ihosyöpä myös hoitaa ihon muita valovaurioita ja ikääntymisen merkkejä.
Hoito on sitä tehokkaampi mitä enemmän vaurioita on iholle ehtinyt kertyä ja siksi sitä suositellaankin ensisijaisesti yli 40-50-vuotiaille. Hoitoon voidaan päätyä ihotautilääkärin vastaanottokäynnin tai sairaanhoitajan kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Ennen hoidon toteutusta lääkäri arvioi soveltuvuuden hoitoon ja kirjoittaa reseptin lääkevalmisteelle, joka tulee hakea apteekista ja ottaa mukaan vastaanotolle.
Samaa hoitoa käytetään myös sairaudenhoidollisena toimenpiteenä aurinkokeratoosien ja muiden jo pidemmälle edenneiden valovaurioiden hoitoon.
Hoito toteutetaan Ihotalossa valvotuissa olosuhteissa. Ensin ihotautilääkäri imeyttää lääkevoiteen ihollesi, jonka jälkeen vietät ulkona Ihotalon lähistöllä 2-2,5 tuntia yhtäjaksoisesti. Lääkärin kanssa voidaan tarvittaessa sopia myös valotuksen muusta toteuttamispaikasta. Valotuksen jälkeen kasvot puhdistetaan huolellisesti lääkevoiteesta ja niille levitetään jälkihoitovoide.
Koska hoidossa oleillaan pitkä aika ulkona, on tärkeää, että sää on hoidolle sopiva (lämpötila +10°C) ja sateeton ja valoa on riittävästi. Siksi hoitoa voidaankin toteuttaa lähinnä kesäkuukausina toukokuu – syyskuu välisenä aikana. Sään ollessa sateinen ja hoidolle sopimaton, voidaan joutua siirtämään hoidon ajankohtaa. Hoidon jälkeinen loppupäivä tulee viettää sisätiloissa.
Toipuminen
Hoito tuhoaa valovaurioituneet solut, jonka seurauksena kasvoille voi tulla punoitusta, paikallista turvotusta, hilseilyä ja mahdollisesti jopa laaja-alaisesti rupia. Reaktio riippuu ihon valovaurioiden ja siten tuhoutuvien solujen määrästä. Reaktio nousee ensimmäisen vuorokauden aikana hoidosta ja paranee muutaman päivän – 2 vk kuluessa, jälleen riippuen valovaurioiden määrästä ja reaktion voimakkuudesta. Ihon pintavaurioiden paranemisen lisäksi ihossa käynnistyy kollageenin ja elastiinin uudistuotanto ja muokkautuminen, jonka seurauksena iho kiinteytyy ja vahvistuu ja sen kimmoisuus paranee. Mitä vaikeampi reaktio ja toipumisaika, sitä parempi lopputulos on odotettavissa.
Ihoreaktion paranemisvaiheessa ihoa saa pestä normaalisti ja siinä voi käyttää lääkärin suosittelemaa jälkihoitovoidetta. Saunomista tai uimista ei paranemisvaiheessa suositella. Reaktion paranemisen jälkeen alueen iho on ohut ja herkkä auringon UV-säteilylle. Iho tulee suojata auringon UV- säteilyltä huolella 2-3 kk ajan, kunnes iho on paksuuntunut ja vahvistunut riittävästi.
Komplikaatiot
Iho toipuu voimakkaastakin hoitoreaktiosta yleensä ilman komplikaatioita. Joskus voimakkaan reaktion jälkeen iholle saattaa jäädä jälkipunoitusta tai hentoa tulehduksen jälkeistä pigmentaatiota, joka vaalenee yleensä 2-3 kk kuluessa hoidosta. Ihon infektoituminen toipumisvaiheessa on harvinaista, mutta mahdollista ja siksi paranemisvaiheessa on tärkeää huolehtia hyvästä hygieniasta.